maanantai 26. syyskuuta 2011

Osio 2: Kerrassaan ihmeellisiä ovat unhon kätköisät Vallisaari ja Kuninkaansaari

Kasematin oviaukkoa on suurennettu ronskilla tavalla ohjuksen säilytykseen.

Tässä osiossa jatkuu kuvakoosteemme Vallisaaresta ja Kuninkaansaaresta, mutta sitä ennen lyhyesti saarten historiasta.

Kuvaraportin ensimmäinen osio löytyy täältä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2011/09/kerrassaan-ihmeellisia-ovat-unhon.html

Saaret (etenkin Vallisaari) olivat Viaporin valmistuttua 1700-luvulla sen huoltoaluetta. Niiltä otettiin polttopuuta ja heinää, niissä viljeltiin ja pidettiin pyykkitupaa. Saarten historia suoraviivaisemmassa sotilaskäytössä alkoi kehittyä sen jälkeen, kun venäläiset olivat käyttäneet niitä kenttätykistönsä tukialueena Viaporin piirityksessä 1808. Viaporin antautumisen myötä kävi selväksi, ettei niin keskeisellä strategisella paikalla Helsingin edustalla ollut turvallista pitää linnoittamatonta aluetta. Saarten linnoittaminen oli alkuun kuitenkin vaatimatonta ja käynnistyi uudestaan vasta Krimin sodan kolkutellessa porteilla 1850-luvulla.

Puolan kapina ja tsaari Aleksanteri II:n vierailu Vallisaaressa 1863 tuuppasi saarten linnoittamisen vauhtiin. 1860-luvulla rakennetut kasemattipatterit vanhenivat tykkiteknologian nopean kehittymisen vuoksi kuitenkin kymmenessä vuodessa ja niitä muutettiin jo 1870-luvulla majoitus- ja varastotiloiksi. Uusien pattereiden rakentaminen jatkui ympäri saaria, 1880-luvulta niissä alettiin käyttää betonia. 1910-luvulle tultaessa saarten linnoituslaitteet olivat valmiit. Saaret olivat osa Pietarin turvajärjestelmää, niin sanottua Pietari Suuren merilinnoitusta. 1906 ne ehtivät kuitenkin olla Viaporin kapinan kapinallisten hallussa. Neljä päivää kestäneet taistelut olivat kiivaita kolmen ison sotalaivan tulittaessa kapinallisten asemia. Järjestys palautui, mutta tsaarin vallan lähtölaskenta oli alkanut.

Itsenäisyyden aikana saarille perustettiin muun muassa ammusvarastoja, lataamo ja kemiallinen laboratorio. Heinäkuussa 1937 Vallisaaressa tapahtui ammusvaraston valtava sarjaräjähdys, joka surmasi toistakymmentä ihmistä ja teki räjähdysalueesta kuun maisemaa. Räjähteitä on raivattu maastosta vielä tänä vuonna. Toisen maailmansodan aikana Vallisaareen rakennettiin torpedovarasto ja Kuninkaansaareen saksalaisten avustuksella huippumoderni ja -salainen tutka-asema. Sodan jälkeen saarilla oli varastotoimintaa ja puolustusvoimien keskussääasema (1949-1965). Saarilla asui hetkellisesti kolmatta sataa ihmistä (kantahenkilökuntaa ja muuta työväkeä perheineen), mutta Porkkalan vuokra-alueen vapauduttua neuvostoliittolaisilta asukasluku palasi 150:n kieppeille.

1960-70 -lukujen vaihteessa Vallisaareen vielä sijoitettiin rannikkotykistöä esikuntineen, mutta saarten aktiivisuus oli selvästi hiipumassa. Vallisaarella toimi kauppa vuoteen 1967 ja koulu kirjastoineen 1980-luvun alkuun. Vallisaaren viimeiset asukkaat joutuivat muuttamaan vastahakoisesti mantereelle 1996, kun armeija halusi säästösyistä lopettaa yhdysveneliikenteen. Kelirikkokulkeminen oli aina ollut oma taiteenlajinsa niin kuin saaristossa muuallakin. Vallisaarelaisilla oli jäätie ja myös kiikkerä talvisilta Kustaanmiekan salmen ylitse ennen kuin salmea levennettiin Finnjetille 1978.

Vallisaaren ja Kaivopuiston välissä on Suokki.

Patterin ovi Kuninkaansaaressa.

Ikonikomero patterin kyljessä.

Luolat, oi luolat. Näitä kutsuvia suuaukkoja saarilla riittää.

Patterin luolaston ihmeellistä tunnelmaa. Kaikki on niin kuin useita vuosikymmeniä sitten.

Hienot luonnonkiviseinät tuovat tunneliin lisätunnelmaa.

Katossa olevissa kiskoissa on ollut kuljetin tykinammuksille.

Patterin miehistötilan eteisen sisärakenteet ovat säilyneet: puisia sisäovia ja ikkuna tuomaan tunnelmaa.

Eräs Vallisaaren vanhoista varastorakennuksista.

Tämä kyltti ei edustanut mitään varhaista terveysajattelua. Hengenvaaran uhka oli paljon välittömämpi ruudin vuoksi.

Toisen maailmansodan aikaisia torpedolaatikoita. Sisällä on torpedon paikalleen ankkuroineet kaarituet. Materiaali on punahonkaa ja säilyvyys on ollut ilmiömäinen.

Loppuunpalvellut paku.

Räjähdysainetehdas on modifioitu venäläiskauden kasematista. Se on ollut pitkään hylätty.

Näkymää sisältä.

Vallisaaren koulurakennus vuodelta 1958. Talo on ollut autiona koulun lakkauttamisesta lähtien 1980-luvun alkupuolelta ja on nykyisin kehnossa kunnossa.

Jatkosodan aikaina valmistuneen torpedoluolan suuaukko.

Torpedoita kuljetettiin torpedoveneisiin kapearaiteista rautatietä pitkin. Melkein kaikki rataosuudet on purettu, mutta tässä vielä jäljellä.

Monumentaalisia muotoja kalliolla, jota myös huuhkaja suosii.

Vanha varasto goottilaisella vaikutteella.

Nuoren polven rakennus ja armeijan tyyliin sopiva satelliittilautanen.

Sama maalaustyyli jatkuu autossa. Seinään nojaava liikennemerkki on kuulunut jäätielle ja kertonut vain virka-ajon sallituksi.

Venäläiskauden puutalo on rapistunut luultavasti korjauskelvottomaksi.

Sisätiloissa on muhkeat pönttöuunit.

Hiljaisia pihapiirejä.

Luotsikerrostalo 1870-luvulta.

Kuin hylätty viidakkotemppeli.

Sisätilat ovat pysyneet paremmassa kunnossa. Tykkien ampuma-aukot on muurattu kiinni, kun tilat on muutettu varasto- tai miehistönsuojakäyttöön noin 1870-luvulla. Lattian rajassa näkyy rautarengas, jollaisilla tykkiä estettiin loikkaamasta laukaisussa taaksepäin.

Raunion puolelle päässyt tämäkin patteri.

Vallisaaren etelärannan tykistöasemia.

Unohduksessa uinuvat.

Käytäviin on raaputeltu ajankuluksi nimiä.

Tykistön yötaisteluita ja merivalvontaa tukivat valonheittimet. Niiden voima-asema sijaitsi tässä tilassa.

Satamillinen tornikanuuna on käännetty tähtäämään Helsinkiä. Nämä nyttemmin deaktivoidut 40-vuotiaat tykit ovat kallioon istutettuja panssarivaunun tykkitorneja. Lasikuidun kaltaisesta aineesta tehty naamiointikupu muistuttaa vähänkin kauempaa erehdyttävästi kiveä.

Millaista tulevaisuutta ehdottaa Vallisaari-Kuninkaansaari -kokonaisuudelle?

Niiden luonto täyttää kevyesti suojelualueen arvot, joten luonnonsuojelualue joko de facto tai de jure ei olisi huono idea. Säilynyt rakennuskanta tulisi pelastaa kunnostustoimin ja samoin antaa ensiapua linnoituslaitteiden rapistumisen hidastamiseksi. Historiaa ja ajankulua henkiviä rakenteita ja rakennuksia ei pidä kuitenkaan puleerata uuden näköisiksi; virhe, mikä usein tehdään. Saaren rakennukset tarvitsevat luonnollisesti jotain käyttöä; ehkä kaupunkiin mahtuisi vielä Harakan saaren kaltaista luonto- ja taidetalotoimintaa, ja varmasti elämyksellinen ja edullinen majatalo ja vakituinen kotitonttu eli saari-isäntä tai vastaava. Luonto ei tarvitse mitään hoitoa lukuunottamatta kulttuuribiotooppeja, niittyjä ja ketoja, jotka ovat laidunnuksen ja muun maata kuluttavan käytön puuttuessa kasvamassa umpeen.

Saariin kulkeminen järjestyisi kätevimmin niin, että Suomenlinnan lautta heittäisi vaikka joka toisella tai kolmannella vuorollaan lenkin Vallisaaren laiturin kautta. Ei tosiaan joka vuorolla, sillä Vallisaaren ja Kuninkaansaaren luonne on aivan erilainen kuin Suomenlinnan, jonka mukulakiviä tallaa 700 000 kävijää vuodessa. Saarten erämaisuus, rauhaisuus, pittoreskisuus ja arvoituksellisuus on arvo, jota ei mittaa laivallinen kultadukaatteja. Siksi myös Helsingin kaupungin näpit täytyy pitää - vaikka karttakeppiä heristämällä - kurissa saarten käsittelemisen suhteen. Toki sinällään Helsinki olisi looginen yhteistyötaho valtiolle saarten uudessa elämässä.

Toimikoon tämä kaksiosainen kuvakattaus myös ennakkomainoksena Valli- ja Kuninkaansaarta käsittelevälle artikkelille, joka ilmestyy Suomen Luonnon marraskuun numerossa.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kerrassaan ihmeellisiä ovat unhon kätköisät Vallisaari ja Kuninkaansaari

Aleksanterin patterin porteilla.

Helsingin keskustasta neljän-viiden kilometrin päässä vallitsee aivan omanlaisensa todellisuus, jota hyvin harva on koskaan nähnyt. Unohduksissa, suljettuina ja käytöltään hiipuneina uinuvat Vallisaari ja Kuninkaansaari, kaksi lähes maailmanperintöluokan linnakesaarta, jotka tyrskyille altis kannastie kytkee toisiinsa. Niiden historia on ollut täynnä toimintaa ja traagisiakin vaiheita, mutta jo pitkään ne ovat olleet autioina ja hiljaa, hipihiljaa. Puolustusvoimilla on ollut niissä viime vuosina vain passiivista varastotoimintaa ja satunnaisia pienen skaalan harjoituksia.

Tänä vuonna varastot on tyhjennetty, sillä armeija valmistautuu luopumaan sille rasitteeksi muodostuneista saarista. Suomenlinnan ja Santahaminan väliin jäävä yli satahehtaarinen kokonaisuus on pinnanmuodoiltaan, maisemiltaan, eliölajistoltaan, historialtaan ja rakennusperinnöltään huikea. Mitä saarille tulee tapahtumaan, sitä pohtimaan on asetettu valtionvarainministeriön taholta työryhmä, jonka on määrä saada jonkinlainen ehdotus aikaiseksi 31.3.2012 mennessä.

Suurena kysymysmerkkinä on kuka ottaisi saarten kestävän virkistyskäytön kehittämisen budjettiinsa, vetovastuulleen. Ilmeistä on, että niitä pidetään sopimattomina tavalliseen jokamieskäyttöön. Vastuulliselle retkeilijälle mestat eivät ole ongelma, mutta alueen omistaja (Metsähallitus) joutuu miettimään niitä vähemmän vastuullisia tai kykeneviä, jotka ovat alttiita telomaan itsensä osittain jo raunioituneissa linnoituslaitteissa ja rakennusten omistaja (Senaatti-kiinteistöt) sekä museoväki huolimaan vandalismin kiroja, mikä on realistinen uhka pääkaupungissa sijaitsevassa kohteessa.

Metsähallituksen selvitys vuodelta 2008 pitää Valli- ja Kuninkaansaarten luontoarvoja "erittäin merkittävinä". Vallisaarta pidetään koko Helsingin saariston suojeluarvoltaan parhaana kasvipaikkana. Perhosia saarilta on tavattu lähes 700 lajia. Muukin eläimistö voi hyvin. Missä muualla voi esimerkiksi rantakäärme luikertaa tai teeri pulista soidintaan näin lähellä Helsingin keskustaa? Käytännössä saaret ovat pitkään olleet täysrauhoitetun luonnonpuiston asemassa. Kuuluisat city-huuhkajat aloittivat Helsingin valloituksensa niiltä käsin.

Kävimme kokemassa vartiolinnakkeiden viimeistä syksyä sotilassaarina. Tämän mahdollisti saaria hallinnoiva Suomenlinnan rannikkorykmentti ja ennen kaikkea hyvin pätevä oppaamme, Helsingin edustan sotilassaariin perehtynyt everstiluutnantti evp. Jarmo Nieminen, nykyinen vapaa tietokirjailija ja valokuvaaja. Oheinen kuvaraportti pohjautuu kahteen kokopäivän kenttäretkeen (5. ja 9. kuluvaa kuuta). Silti saaret pitivät yhä monta salaisuutta. Niissä on kerta kaikkiaan liikaa nähtävää eikä niiden haasteellinen topografia ja monin paikoin viidakkomainen ja kosteapohjainen kasvillisuus salli mitään läpijuoksua.

Kuvakooste on mittavuutensa vuoksi jaettu kahteen osaan. Kakkososassa kerromme myös saarten historiasta.

Pysähtynyttä tunnelmaa kyläraitilla.

Saaret ovat olleet siviileiltä suljetut lähemmäs kaksisataa vuotta.

Vanhaa saaristometsää Kuninkaansaarella. Nimi tulee Ruotsin kuningas Kustaa III:n mukaan, joka piti saaressa leiriä 1788.

Näkymä karulta ylänköalueelta Isosaaren suuntaan.

Tykistöpatteri Kuninkaansaaressa. Etummaisella tykkipihalla näkyy nosturi, jolla ammuksia liikuteltiin.

Saaret ovat täynnä äärimmäisen vaikuttavia rakennuksia ja rakennelmia.

Vallisaaren ja Kuninkaansaaren välinen kannastie jälkimmäisestä nähtynä.

Vallisaari on Kuninkaansaarta rehevämpi. Jalopuista esiintyvät runsaina saarni, lehmus ja vaahtera.

Jokin vaahteralla viihtyvä kääpä.

Täydellisen romanttisia paikkoja. Vaikka olisi toisaalta toki toivonut, että intti olisi pitänyt näistä parempaa huolta.

Tsaarin aikainen huussi raunioituu pusikossa.

Krimin sodan aikaiset jäänteet ovat vähäisempiä ja jo hyvin muinaisilta vaikuttavia.

Kivetty vartiopolku kiertää saaren eteläosia.

Hämmentävä kaariholvi runsaan kasvillisuuden kätköissä. Rakennelman toinen laita on kiinni rinteessä ja sieltä on sisäänkäynti laajaan maanalaiseen bunkkeriin.

Bunkkerin pääkäytävää.

Oven takana palotynnyri.

Bunkkerissa on tällaisia majoituskäyttöön tarkoitettuja saleja. Takaseinän ikkunat antavat kapealle sivukujalle, joka on sisärakenteiden ja ulkoseinän välissä.

Kuja kiertää koko sisärakennuksen. Ilmavaippa on lisännyt sisäosan asuttavuutta.

Paikka on talvehtivien perhosten suosiossa.

Pimeyden aarteita. Myrkkyvarastolta näyttäisi, mutta taitaa olla silti kyseessä hieman vanhentuneet mehut.

Venäjänkieltä osaavat, tulkatkaahan tämä.

Uloimmat ovet.

Vallisaaren suuri räjähdysonnettomuus 1937 tapahtui tässä kohtaa. Aikoinaan paikka oli kuin kuun maisemaa.

Jopa potkukelkka on armeijanvihreä.

Vallisaaressa on lähdepohjainen lampi, joka oli muinoin merenkulkijoille Helsingin tärkein makean veden saantipaikka. Venäläiset rakensivat lampeen halkaisijaltaan noin 80-metrisen tiilikehän, joka on jäänyt pinnannousun myötä näkymättömiin. Laituri ei rohkaissut kannelleen.

Noin 1920-lukulaista varikkotunnelmaa.

Rannoilta poistettuja suojakupuja.

Vallisaaren länsiosassa sijaitseva kluuvi, josta kohoaa 35 metrinen mäki. Yläosa on ihmiskätten työtä; hiekkavalli, jonka takana on saaren komein yksittäinen linnoituskohde, Aleksanterin patteri.

Osa Aleksanterin patteria.

Linnakepiha on runsaan kasvillisuuden vallassa, mutta vesakko on poistettu pari vuotta sitten talkoilla.

Patterin sisätiloissa on jäljellä upeita metallisia kierreportaita.

Patterin katolla.

Näkymä lounaaseen ja Helsingin ulkosaaristoon.

Avomeren laidalla on oma linnoitelinjansa.

Sata vuotta sitten ainakin Vallisaari oli hyvin vähämetsäinen, avomaisemainen saari. Linnoitusten kalkista rikastunut maaperä on kuitenkin pukannut rehevät metsät kosteisiin laaksoihin ja kasvillisuus on vyörynyt myös linnoituslaitteiden ylitse, jättäen ne monin paikoin täysin sulkeutuneisiin kätköihin. Useat rakennuksista ovat tuhoutumassa, monet jo kokonaan kadonneet. Pusikoihin hukkuneet linnoituslaitteet kärsivät nekin ajan hampaasta niin romanttisia kuin raunioituvina ovatkin.

Jos Vallisaaren ja Kuninkaansaaren rakennusperintö halutaan pelastaa, olisi ensimmäinen ja kustannuksiltaan edullinen ensiapu raivata rakenteille hengitystilaa. Kaikkien rakenteiden kunnostaminen ei ole realistista eikä ehkä mielekästäkään. Niin tai näin, saarissa ja niiden käytössä tulee riittämään ihmeteltävää pitkään. Niiden sijainti ja sisältö ovat yhtälö, jollaista ei ole tullut tarjolle sitten Suomenlinnan avautumisen hyvin kauan aikaa sitten.

Raportin kakkososa löytyy täältä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2011/09/ihmeellisia-ovat-unhon-katkoisat.html